Enemmän tuloksia...
Hankkeen kaikkien kulujen on synnyttävä, ja ne on myös maksettava hankkeen toteutusaikana. Hankkeelle myönnettyä tukea haetaan toteutuneiden kustannusten perusteella eli tuki maksetaan jälkikäteen.
Maksuhakemus tehdään sähköisesti Hyrrässä. Maksuun voi hakea ainoastaan myönnettyä tukimäärää. Ole yhteydessä Leader-ryhmään ennen maksuhakemuksen jättämistä. Tarkistetaan yhdessä, että hakemus on oikein laadittu ja sisältää kaikki tarvittavat liitteet.
Satakunnan ELY-keskus käsittelee maksuhakemuksen ja tekee maksatuspäätöksen. Tuki maksetaan hakijalle kahdessa erässä. Hankkeen kuntarahaosuuden maksaa Leader-ryhmä ja EU:n sekä valtion osuuden Maaseutuvirasto.
• kirjanpito, aina erillinen kustannuspaikka hankkeelle; pääkirja (varmennettava kirjanpitäjän allekirjoituksella)
• maksutosite eli tiliotteet (muista kirjoittaa kunkin hanketta koskevan menon kohdalle tositenumerot)
• kopiot tositteista / kuiteista; tositteisiin lisättävät merkinnät
* päivämäärä, laskun hyväksyjän ja tarkastajan allekirjoitukset
* tarkasta, että laskut on osoitettu hankkeen toteuttajalle
* tarvittaessa kuittiin kirjoitetaan selvitys siitä, miten kuitti liittyy hankkeeseen
* jos laskusta ei selviä hankinnan sisältö, liitteeksi esim. lähetyslistat
* matkalaskuissa selvitettävä, miten matka liittyy hankkeen toteuttamiseen
• selvitys kustannusten jakoperusteista, mikäli hankkeeseen liittyy jaettuja kustannuksia (usein tämä lomake toimitetaan jo hankehakemuksen yhteydessä)
• alkuperäiset talkootyölistat (joissa on hyväksyjänä virallisten allekirjoittajien allekirjoitus)
• selvitykset hintatasosta ja kilpailutukset
yli 2 500 € hankinnoissa selvitettävä alueen hintataso puhelimitse, sähköpostitse, internetistä tai tarjouspyynnöin. Selvitetyt hinnat dokumentoidaan ja samaan yhteyteen laitetaan valintaperusteet.
yli 30 000 € Hilma
• tuntikirjanpito, lisäksi ensimmäisessä maksatuksessa työpaikkailmoitus ja työsopimus (jos hankkeeseen palkattavan työntekijän työaika hankkeen aikana ylittää 1 henkilötyövuotta, paikka on laitettava julkiseen hakuun)
• matkaraportit (mikäli hankkeeseen liittyy ulkomaanmatkoja)
• hankkeen tiedotustoimenpiteet raportointijaksolla (esim. kopiot lehti-ilmoituksista)
• hankkeessa tuotettu materiaali (esim. näytekappaleet hankkeessa tehdyistä julkaisuista ja tiedotteista)
• rakentamisen katselmukset (rakennuksen valmiusasteen oltava 100 % hankkeen päättyessä)
• todistus vuokraoikeuden kirjaamisesta, jos rakennetaan tai investoidaan vuokratontille, eikä asiakirjaa ole toimitettu hankehakemuksen yhteydess
• hankkeen seurantatiedot
• vuosiraportti, joissa eriteltävä mm. saavutetut tavoitteet hankkeen alkamisesta raportointijakson loppuun sekä hankkeen keskeiset toimenpiteet raportointijaksolla
Yleishyödyllisen investoinnin tuki maksetaan enintään kuudessa erässä. Viimeinen erä on vähintään 20 prosenttia myönnetyn tuen määrästä.
Tukea voidaan maksaa ennakkona yksityisoikeudelliselle yleishyödylliselle yhteisölle, jos:
1. hakijalla ei ole merkittäviä omia tuloja tai hankkeen väliaikaisrahoitukseen käytettävissä olevaa varallisuutta
2. vaara hankkeen toteutumatta jäämisestä on vähäinen
3. ennakon maksaminen ei vaikeuta tuen käytön tarkoituksenmukaista valvontaa.
Tuesta voidaan maksaa ennakkona enintään 20 prosenttia myönnetyn tuen määrästä. Ennakko on kuitenkin enintään 100 000 euroa. Tukea voidaan maksaa ennakkoon vain kerran hankkeen aikana.
Ennakkoa vastaavien kustannusten syntyminen otetaan huomioon tuen ensimmäisestä maksuerästä lähtien. Ennakkoa kuitataan 30 prosenttia jokaisen maksuerän määrästä siihen saakka kunnes ennakko on kokonaisuudessaan kuitattu. Kuitenkin koko jäljellä oleva osuus ennakosta tulee kuitata viimeistään viimeisessä maksuerässä.
Myönnetyn tuen maksamisessa on kaksi vaihtoehtoa. Sovellettava maksutapa on valittava hakuvaiheessa, eikä sitä voi muuttaa hankkeen aikana.
1. Prosenttimääräinen korvaus
2. Todellisiin hyväksyttäviin kustannuksiin perustuva korvaus (kuittiperusteinen)
Huom. Alun perin mahdollisena ollut kertakorvaus on poistettu!
Ensimmäistä maksatusta on haettava vuoden kuluessa siitä, kun hanke on saanut ELY-keskuksen päätöksen. Loppumaksatusta on haettava 4 kk kuluessa hankkeen toteutusajan päättymisestä.
Jos hankkeeseen sisältyy palkkakustannuksia, lomarahaa, -palkkaa tai -korvausta voi hakea loppumaksun maksamisen jälkeen kuukauden kuluessa siitä kun lomaraha, -palkka tai -korvaus on työsuhteen perusteella viimeistään maksettava.
Koska hankkeet saavat julkista tukea, niitä voidaan myös tarkastaa viranomaisten toimesta. Maaseutuvirasto tekee hanketarkastuksia satunnaisotannan perusteella maksuhakemusten yhteydessä. Tarkastuksiin varautuu parhaiten pitämällä paperit järjestyksessä ja tekemällä niitä asioita, jotka hankesuunnitelmassa on hyväksytty.