Lähes koko kylä seurasi, kun Mari Kaunistola, Mikko Löfbacka, Aapo Kivenmaa ja Pekka Leino vihkivät portaat.
Vuosi sitten Paluksen Nuoret ja Seniorit ry päätti hakea Leader Karhuseudulta rahoitusta kuntoportaiden rakentamista varten. Ajatuksena oli lisätä liikuntamahdollisuuksia aktiiviselle kylälle. 14 kertaa järjestettyjen talkoiden ja 245 talkootyötunnin jälkeen kuntoportaat ovat valmiit vihittäväksi käyttöön.
– Kuntoportaat ovat jälleen yksi paluslaisten voimannäyttö. Olemme näin pieni kylä, mutta silti saamme yhteiskunnallisestikin mitattuna merkittäviä asioita aikaan, hanketta vetänyt Maija Paloheimo puhui avajaistilaisuudessa.
Hänen mielestään kyse on kyläläisten perus asenteesta.
– Kyläläiset eivät istu hiljaa nurkassa valittamassa tai jupisemassa epäkohdista. Kylän henki on sellainen, että tehdään ja laitetaan asiat kuntoon.
Talkoihin osallistui yhteensä 21 talkoolaista, joiden ikähaarukka oli 15-vuotiaasta lähes 80-vuotiaaseen.
– Kuntoportaat ovat hieno osoitus siitä, miten pienellä raharahalla saadaan pysyvää iloa ja hyötyä kylälle ilman, että se rasittaisi kaupungin taloutta. Laskin nimittäin, että talkootunnit olivat noin 4000 euron arvoisia. Hanke ei olisikaan onnistunut ilman paluslaisia. Jokainen talkooporukkaan kuulunut on sankarini, Paloheimo sanoi.
Leader Karhuseudulta saadun rahoituksen lisäksi kuntoportaiden rakentamista ovat tukeneet monet yritykset ja yksityiset henkilöt. Portaiden ylätasanteella on jo 16 kylttiä lahjoittajista.
– Olen ollut mukana monissa hankkeissa ja olen huomannut, että yhteisen hyvän saavuttamisen ratkaisee kolme asiaa. Ensinnäkin tarvitaan hyvää tahtoa, toiseksi asennetta ja kolmanneksi sydän pitää olla paikallaan. Jos näitä asioita ei ole, hanke ei onnistu rahallakaan.
Paluksen kuntoportaat valmistuivat heinäkuun lopulla Las Paluksen uimarannan läheisyyteen. Avajaisia vietettiin 22. päivä elokuuta. Portaat testaamaan ja hyväksymään tulivat kansanedustaja Mari Kaunistola, Ulvilan kaupunginjohtaja Mikko Löfbacka, Karhuseudun toiminnanjohtaja Aapo Kivenmaa ja kaupunginvaltuutettu sekä paluslainen Pekka Leino.
– Olen itse Kullaan flikkoja ja viettänyt lapsena täällä paljon aikaa. Lämpimästi kiitos, että sain tulla vihkimään portaita käyttöön, tämä oli todella mieluinen tehtävä, Mari Kaunistola sanoi.
Hänen mielestään kylässä on aina ollut yhteisöllisyyttä ja on hieno huomata, että se siirtyy sukupolvelta toiselle.
– Kun kylästä löytyy tahtoa ja halua toimia yhteisen hyvän eteen, voidaan onnistua. Toivon kuntoportaille paljon käyttöastetta.
Myös Mikko Löfbacka kiitteli kylän yhteishenkeä.
– Onneksi olkoon, että teillä on näin aktiivisia jäseniä yhteisössä. Jo hankehakemuksen tekemisessä saattaa nousta ensimmäiset hikipisarat otsalle. Tässä hankkeessa kaupungin panos on ollut pieni, mutta tulevaisuudessa haluamme olla enemmän yhdistysten tukena ja voimme esimerkiksi auttaa hakuprosessissa.
Aapo Kivenmaan mielestä PNS:n kuntoportaat on hieno esimerkki hankeesta, jollaisia alueella mielellään rahoitetaan.
– Tässä hankkeessa korostuu kaksi tärkeää asiaa, yhteisöllisyys ja yleishyödyllisyys. Kuntoportaita voi tulla kuka vain juoksemaan 24/7.
Alkuperäinen artikkeli on julkaistu paikallislehti Ulvilan Seudussa 24.8.2023.