Hallitus

Karhuseutu ry:n toimintaa ohjaa hallitus. Siihen kuuluu puheenjohtaja sekä 15 varsinaista jäsentä ja viisi varajäsentä, jotka kaikki valitsee vuosikokous. Jäsenet valitaan toiminta-alueen kunnista kolmikantaperiaatetta noudattaen. Tämä tarkoittaa sitä, että yhden kolmasosan jäsenistä tulee edustaa yksittäisiä maaseudun asukkaita/pienyrittäjiä, yhden kolmasosan julkisen tahon ja yhden kolmasosan yhdistysten edustajia. Lisäksi valinnoissa noudatetaan sitä periaatetta, että jokaisesta toiminta-alueen kunnasta on mukana yksi edustaja jokaisesta kolmikannasta.

Hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi vuotta ja puheenjohtajan yksi vuosi. Sama henkilö voi toimia hallituksen varsinaisena tai varajäsenenä korkeintaan kuusi perättäistä vuotta. Hallitus valitaan yhdistyksen vuosikokouksessa maalis-huhtikuussa.

Leader Karhuseudun hallitus 2024-2025

Puheenjohtaja
Nina Willman, Noormarkku
044 028 0767

Yhdistysten edustajat:
Marko Kemppinen (vara pj), Harjavalta 040 199 4302

Markku Jalonen, Kokemäki

Harri Höglund, Nakkila

Veli-Jukka Heikkilä, Pori

Tuija Mäkinen, Ulvila

Varajäsenet:

Eeva Heikkinen-Kemppinen, Harjavalta

Julius Palonen, Ulvila

Maaseudun yksittäiset asukkaat tai pienyrittäjät:

Timo Lähdekorpi, Pori

Kirsi Virta, Harjavalta

Jukka Ajanko, Kokemäki

Marja Kares-Oksman, Nakkila

Hanna Anttila, Ulvila

Varajäsenet:

Terho Latva, Pori

Ville Maanavilja, Pori

Julkisen tahon edustajat:
Juha Virola, Ulvila

Sari Kivioja, Pori

Sari Ketola, Nakkila

Esa Ränkman, Harjavalta

Sanni Kankaanpää, Kokemäki

Varajäsen: Raisa Ranta, Pori

Paikalliset ihmiset päätösten takana

– Tutustu Leader Karhuseudun hallituksen jäseniin

Nina Willman

Leader Karhuseudun hallituksen
puheenjohtaja Noormarkusta

Koulutukseltani olen kasvatustieteiden maisteri. Toimin luokanopettajana Porissa. Opiskelin muutama vuosi sitten työn ohessa myös puusepäksi, ja teen omaksi ilokseni silloin tällöin pikkuremontteja.

Vapaa-aikanani soitan soittokunnassa poikkihuilua, pelailen lentopalloa ja seuraan monipuolisesti eri urheilulajeja. Remontteeraan mielelläni, teen pihahommia ja puuhastelen lastenlasten kanssa.

Perheeseeni kuuluu neljä aikuista lasta, mies ja kaksi lastenlasta. Kun kaikki ovat koolla puolisoineen on ruokapöydässä 12 henkeä! Noormarkun lisäksi olen asunut Porissa, Pomarkussa ja Raumalla.

Tulin nykyiseen Karhuseudun hallitukseen mukaan vuonna 2020. Vuoden 2021 vuosikokouksesta lähtien olen ollut puheenjohtaja. Aiemmin olen ollut Karhuseutu ry:n hallituksessa kuusivuotiskauden yhdistysten edustajana ja toiminut Karhuseudun varapuheenjohtajana. Ehdin olla pois välissä muutaman vuoden.

Leader-toiminta parantaa maaseudun asukkaiden asumisoloja ja viihtyvyyttä sekä auttaa yrityksiä pärjäämään. Leader edistää uusia ideoita ja vahvistaa hyviä käytänteitä.

Alueemme voimavaroina näen luonnon, virkeät yhdistykset ja aktiiviset ihmiset niissä.

Olen kotoisin Ilmajoen maaseudulta, mutta jo 25 vuotta asunut ja viihtynyt Harjavallassa aviomieheni kanssa. Meillä on kaksi lasta, jotka opiskelevat tahoillaan. 
 
Koulutukseltani olen kotitalousteknikko ja restonomi. Koko työurani olen työskennellyt elintarvikeyhtiössä myynnin tehtävissä, tällä hetkellä ketjuasiakaspäällikkönä.
 
Aktiiviseen elämäntyyliimme kuuluu seuratoiminta paikallisissa urheiluseuroissa lastemme harrastusten kautta. Yhdistystoiminnassa talkootyö on merkityksellistä ja mielestäni mukavasti ylläpitää myös yhteishenkeä. 
 
Ulkoilu, luonto ja talvisin avantouinti ovat voimavarani. Jonkin verran tulee myös reissattua, sanotaan matkailu avartaa ja pitää kyllä paikkansa, lähimatkailustakin olemme löytäneet helmiä. ”Penkkiurheilijana” seuraan monipuolisesti eri urheilulajeja.
 
Karhuseudun hallitukseen tulin mukaan v.2023 keväällä. Tämä on jo tähän asti ollut  mielenkiintoista ja innostavaa toimintaa. Harjavallassa ja alueellamme on lukuisia Leader-rahoituksen kautta tuettuja hankkeita ja tämän hallitustyön kautta on hienoa päästä vaikuttamaan alueen kehittämiseen. On tärkeä ylläpitää ja kehittää alueella elinvoimaisuutta, viihtyvyyttä ja pysyvyyttä eri ikäryhmät huomioiden.

Kirsi Virta

Yksittäisten asukkaiden edustaja Harjavallasta

timo lähdekorpi

Timo Lähdekorpi

Yksittäisten asukkaiden edustaja Noormarkusta

Asun Porin Söörmarkussa. Olen ammatiltani maanviljelijä.

Vapaa-ajalla harrastan metsästystä ja mökkeilyä.

Perheeseeni kuuluvat avovaimo, kaksi aikuista poikaa ja kaksi lastenlasta.

Olen aiemmin ollut aktiivinen yhdistystoimija, mutta olen jäänyt pois kaikista muista luottamustehtävistä, joten nyt tulin edustamaan maaseudun yksittäisiä asukkaita Leaderin hallitukseen. Olen ollut mukana vuodesta 2020.

Leaderin kautta maaseudun toimijat pystyvät toteuttamaan hyviä ideoitaan saamalla rahoitusta, kun omat varat eivät riittäisi.

Alueemme vahvuutena näen vireät maaseudun yhdistykset, pienyritykset ja asukkaat.

Toimin päivisin operaattorina kemian alan yhtiössä.

Olen aina asunut Kokemäellä, lukuun ottamatta nopeaa kolmen kuukauden jaksoa Harjavallassa.

Minulla on neljä lasta, joista kaksi vanhinta jo omillaan ja kaksi nuorinta käy viikonloppuisin tyhjentämässä jääkaapin.

Harrastan jääkiekkoa, salibandya, ruoanlaittoa ja myös yhdistystoiminta vie osan vapaa-ajasta. Lisäksi toimin paikallisen urheiluseuran puheenjohtajana sekä paikallisen jäähalliyhtiön johtokunnassa. Joskus on silti mukava vaan olla ja nauttia elämästä.

Karhuseudun hallitukseen olen tullut mukaan vuonna 2021. Kokemus on jo nyt ollut erittäin mukava.

Alueella luonto on voimavara. Aina. Nyt vain pitäisi opetella hyödyntämään sitä oikein.

Väestökato maalta kaupunkeihin on uhkakuva.

Markku Jalonen

Yhdistysten edustaja Kokemäeltä

veli-jukka heikkilä

Veli-Jukka Heikkilä

Yhdistysten edustaja Laviasta

Tällä hetkellä toimin hautausalan yrityksessä osakkaana. Aikaisemmin olin teleasentaja ja sen jälkeen hirsiveistämöyrittäjä.

Asun Laviassa, olen aiemmin asunut myös Porissa ja Kankaanpäässä. Perheeseeni kuuluvat vaimo ja kaksi aikuista lasta.

Harrastan metsästystä, hevosurheilua sekä ”penkkiurheilua”.

Olen Lavian Seudun Rhy:n puheenjohtaja, Lavian Metsästysseura ry:n johtokunnan varapuheenjohtaja sekä Eläkeliiton Lavian yhdistyksen hallituksen jäsen.

Leader Karhuseudun hallitukseen tulin 2021 vuosikokouksessa.

Elämä yllätti positiivisella tavalla, kun löysin itseni maaliskuun ensimmäisenä päivänä 2021 Nakkilan  kunnanvirastolta hyvinvointikoordinaattorin työtehtäviä aloittelemasta. Olin mielessäni haaveillut vastaavasta paikasta jo opiskeluaikoinani Jyväskylässä opiskellessani terveystieteen maisteriksi. Aikaa on kulunut tuosta ja olen tässä välissä opiskellut myös fysioterapeutiksi ja viimeisimpänä yrittäjäksi.  Olen työskennellyt Satakunnan Sydänpiirillä hanketyöntekijänä ja projektikoordinaattorina, Winnovassa liikunnanopettajan viransijaisena ja K-kauppiaspuolisona. 

Liikunta on minulle paras tapa rentoutua ja saada virtaa arkeen. Oman rakkaan kasvattiseurani ryhmistä ja ohjaajaporukoista saan tankattua kokonaisvaltaista hyvinvointia. Miehen, 9-vuotiaan Eemelin ja Sisu-koiran kanssa liikutaan maastossa jonkin verran kävellen ja maastopyöräillen.

Olen ollut Nakkilan Liikuntaseuran johtokunnassa 20 vuotta ja Nakkilan yrittäjien hallituksessa 5 vuotta sekä Nakkilan keskustan yrittäjissä kolme vuotta. Luovuin luottamustehtävistäni  ottaessani vastaan Nakkilan kunnan työtehtävät. Olen mukana edelleen yhdistystoiminnassa ohjaajana Liikuntaseurassa ja työni kautta nyt seurojen yhteyshenkilönä.

Minut valittiin Leader-halitukseen nyt uutena jäsenenä Nakkilan kunnan edustajaksi. Leader toiminta on siis uutta tästä hallitusjäsenen näkökulmasta. Leader Karhuseudun toiminnan tuloksista olen saanut kuntalaisena ja harrastajana nauttia mm. Nakkilan uudella tekonurmella, frisbeegolfradalla, liikennepuistossa ja Arantilan koskialueella. Leader-toiminta on maaseutukuntien pelastus pysyä elinvoimasina ja kiinnostavina paikkoina asua ja viihtyä sekä rakentaa omaa pesää. Leader-toiminnalla mahdollistetut puitteet voivat olla nuorille perheille yksi syy asettua maaseudulle asumaan.

Sari Ketola

Sari Ketola

Julkisen tahon edustaja Nakkilasta

Marko Kemppinen

Hallituksen varapuheenjohtaja
yhdistysten edustaja Harjavallasta

Koulutukseltani on automaatiotekniikan AMK-insinööri, ja lisäksi olen suorittanut mm. ammatillisen opettajakoulutuksen sekä englanninkieliset eMBA-opinnot että MBA-tutkinnon. Olen työskennellyt nykyisessä Satakunnan Koulutuskuntayhtymässä vuodesta 1999, ja tällä hetkellä toimin kansainvälisten asioiden päällikkönä.

Vapaa-aikani kuluu lähes poikkeuksetta mökillämme, joka sijaitsee saaressa Porin edustalla. Siellä uuden rakentaminen ja vanhan korjaus on jokavuotista aktiviteettiä, ja se pitääkin keski-ikäisen miehen kropan ja mielen virkeänä. Ja totta kai veneily ja kalastus on suuri intohimoni.

Olen viihtynyt Harjavallassa jo lähes 30-vuotta. Asumme vaimoni kanssa omakotitaloamme nykyisin kahdestaan, mutta parhaimmillaan meidän lisäksi talossa vilisti 6 lasta, jotka nyt kaikki ovat jo löytäneet tiensä maailmalle. Olen ollut Harjavallan Jymy ry:ssä aktiivina n. 20-vuotta, toimien mm. pujottelujaoston sekä myös koko seuran puheenjohtajana. Seuran puheenjohtajakaudellani toteutimme merkittäviä kehittämishankkeita Hiittenharjun hiihtokeskuksessa, ja niissä Karhuseudun tuki sekä Leader-rahoitus olivat merkittävässä roolissa. Vuonna 2022 minut valittiin Karhuseudun hallitukseen yhdistysten edustajana.

Yhdistyksillä ja seuroilla on tärkeä rooli nuorten ja aikuisten vapaa-ajan ja urheiluharrastusten mahdollistajina. Vanhoja toimintaympäristöjä pitää uudistaa ja uusia innovaatioita toteuttaa, ja niissä Karhuseudun hankeosaaminen ja Leader-tuki ovat hienoja mahdollisuuksia, joita rohkaisen käyttämään.

Alueemme ehdottomia vahvuuksia on luonnon monimuotoisuus, Kokemäenjoki ja Selkämeri, ja näiden puhtaus on elinehto tulevaisuudellemme. Kuitenkin taloutemme tarvitsee myös lisääntyvää teollisuutta, joten näiden kahden tasapaino on tulevaisuutemme iso haaste.

Olen koulutukseltani arkkitehti. Tällä hetkellä olen töissä Ulvilan kaupungilla kaupunkisuunnittelun johtajana. Minulla on yli 15 vuoden kunnallinen työkokemus kaavoitustehtävissä ja noin 5 vuoden työkokemus yksityisissä arkkitehtitoimistoissa. Olen ollut kolme kertaa YK:n rauhanturvatehtävissä (Libanon, Kashmir, Sudan).

Asun tällä hetkellä Raumalla, mutta olen elämäni aikana asunut myös Vekaranjärvellä, Kouvolassa, Lahdessa ja Tampereella. Perheeseeni kuuluvat vaimo ja kaksi lasta sekä borderterrieri.

Harrastan ilmailu- ja sotahistoriaa sekä niihin liittyviä pienoismalleja. Myös autot, moottoripyörät, valokuvaus ja kaikenlainen nikkarointi kiinnostavat.

Tulin Leader-hallitukseen keväällä 2021 Ulvilan kunnan edustajana. Mielestäni Leader-toiminnalla pystytään edistämään Karhuseudun kuntien elinvoimaisuutta tukemalla alueen maaseudun ja kyläalueiden kykyä kehittyä ja säilyä houkuttelevana asuin- ja toimintaympäristönä.

Karhuseudun kunnilla on hienoja kyläalueita, joihin liittyy myös alueen pitkästä historiasta kertovia arvokkaita rakennettuja kulttuuriympäristöjä sekä upeita maisema-alueita. Kyläalueilla on myös vahvaa yhteisöllisyyttä ja uutteraa yrittäjähenkisyyttä. Etätyön esiinmarssi ja monipaikkaisuuden mahdollinen lisääntyminen voivat tuoda piristysruiskeen kyläalueille. Älykkään liikkumisen kehittyminen voi myös tukea maaseudun elinvoimaisuutta.

Juha Virola

Juha Virola

Julkisen tahon edustaja Ulvilasta

Terho Latva

Terho Latva

Yksittäisten asukkaiden edustaja Noormarkusta

Olen eläkkeellä timpurin ammatista.

Perheeseeni kuuluvat vaimo ja kaksi aikuista lasta.

Asun Noormarkussa. Olen aikaisemmin asunut Nakkilassa ja Eurajoella.

Vapaa-ajallani harrastan metsästystä ja luonnossa liikkumista sekä kuorotoimintaa ja karaokea.

Minut valittiin vuoden 2021 vuosikokouksessa Leader Karhuseudun hallitukseen varajäseneksi, joten kokemusta ei ole vielä hirveästi.

Leader-rahoitus antaa hyvän alkupotkun monelle hankkeelle.

Alueellamme on paljon luontoelämyksiä, joka voisi tuoda mahdollisuuksia alueen kehittämiseen.

Olen töissä Aluehallintovirastossa. Koulutukseltani olen AMK insinööri.

Olen syntyjään Noormarkusta, mutta 2010 kuntaliitoksen myötä minusta tuli syntyperäinen porilainen.  Perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi tytärtä.

Olen ollut  ammattiyhdistystoiminnassa aktiivi ja mukana parissa osuuskunnassa.

Vapaa-ajan vietettäni ovat lukeminen, kalastus ja basson rämpyttäminen omaksi iloksi.

Tulin Leader Karhuseudun hallitukseen varajäseneksi vuonna 2021. Leader auttaa yhdistyksiä toimimaan ja elävöittää maaseutua.

Alueellamme on lukemattomia, mahdollisuuksia, kun vaan olisi sopua, mitä asioita viedään eteenpäin.

Ville Maanavilja

Ville Maanavilja

Yksittäisten asukkaiden edustaja Porista

Eeva Heikkinen-Kemppinen

Yhdistysten edustaja Harjavallasta

Olen Eeva Heikkinen-Kemppinen Harjavallasta.

Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja toiminut yli 40 vuotta luokanopettajana Harjavallan eri kouluissa. Muutama vuosi sitten suoritin luonto- ja eräoppaan ammattitutkinnon Karkussa. Olen auktorisoitu Pori, Rauma ja Eurajoki matkailuopas. Näitä molempia opastustöitä teen varsinaisen virkatyöni ohella.

Vapaa-aikaani kulutan yhdistys- ja opastustoiminnassa sekä teatterissa, konsertissa tai jumpassa. SPR on tällä hetkellä ensisijainen yhdistystahoni, olen paikallisosaston pj ja ensiapuryhmän vetäjä. Satasoitto ry:n hallituksessa aloitin tänä vuonna. Hyvin monenlainen yhdistystoiminta on kuulunut elämääni koko aikuisuuteni ajan. Politiikkaan en ole lähtenyt.

Perheeseeni kuuluu puolison lisäksi kuusi aikuistunutta lasta sekä kolme lastenlasta. Olen heidän kasvuvuosiensa aikana päässyt varsin laajasti tutustumaan ja osallistumaan useiden urheilu- ja harrastelajien toimintaan Harjavallassa.

Meillä Harjavallassa ja lähikunnissa on hyvät harrastemahdollisuudet monen ikäisille asukkaille. Haasteena monessa toiminnassa on yhdistysväen ikääntyminen. Mielestäni se on asia, johon yhä enemmän pitäisi pystyä vaikuttamaan ja nuorempaa polvea aktivoimaan mukaan yhteisölliseen toimintaan. Karhuseudun Leader-hankkeiden ajattelen olevan erinomainen lisäapu tähän asiantilaan. Mielenkiinnolla ja innolla lähden mukaan toimintaan.

Olen paljasjalkainen kokemäkeläinen ja aktiivinen eläkeläinen. Perheeseeni kuuluvat vaimo, lapset ja lastenlapset.  

Työurani olen tehnyt kaupan alalla. Aluksi toimin perheyrityksessä elintarvikkeiden parissa Peipohjassa. Tämän jälkeen työskentelin 33 vuotta autokaupan alalla.  

Vapaa-ajalla mökkeilen, maastopyöräilen ja lenkkeilen. Nautin myös kalan savustamisesta, grillaamisesta ja välillä yllätän muut leivonnaisilla. Paljon aikaa kuluu myös lastenlasten touhuja seuraillessa. Heidän peliensä perässä tulee ajettua ympäri maakuntaa.  

Tulin mukaan Leader-hallitukseen keväällä 2023. On ollut mielenkiintoista nähdä kuinka Karhuseutu antaa monelle hankkeelle alkusysäyksen.  

Näen Kokemäen vahvuutena kauniin ja monipuolisen ympäristön, jota toivoisinkin hyödynnettävän mahdollisimman paljon.  

Jukka Ajanko

Yksittäisten asukkaiden edustaja Kokemäeltä

Sanni Kankaanpää

Julkisen tahon edustaja Kokemäeltä

Työskentelen Kokemäen kaupungin hyvinvointipäällikkönä, koulutukseltani olen terveydenhoitaja. Aiemmin olen työskennellyt terveydenhoitajan työn lisäksi järjestöpuolella lasten- ja nuorten toiminnan kehittämisen parissa. 

Vapaa-ajalla harrastan ulkona vuoden aikojen mukaan – talvisin laskettelua, pilkkimistä, kesäisin maastopyöräilyä ja retkeilyä luonnossa.

Asun aviomieheni ja 2-vuotiaan tyttären kanssa. Lisäksi meillä asuu parsonrusselinterrieri Valle.

Olen kotoisin Raisiosta ja asunut suurimman osan elämästäni Turun seudulla. Muutin Kokemäelle nelisen vuotta sitten.

Olen ollut mukana Leader-hallituksessa vuoden 2024 alusta lähtien. Leader-toiminta on lyhyessäkin ajassa tullut paremmin tutuksi ja koen sen mielekkääksi tavaksi päästä vaikuttamaan alueen toimintaan.
 
Leader-toiminta mahdollistaa paikallista kehittämistä, tuo toimintaa, viihtyvyyttä ja vetovoimaa sen alueen kuntiin.
Alueen vahvuuksia ovat aktiiviset ja idearikkaat asukkaat, yhdistykset ja yritykset.