Karhuseudun teemahankkeet

 

KARHUSEUTU KUNNOSTAA 2021​

 

Hankkeen hakija

Karhuseutu kunnostaa 2021 -­teemahankkeen hakijana toimii Karhuseutu ry, joka on maaseudun kehittämisyhdistys. Yhdistyksen tehtävänä on innostaa ja kannustaa alueen yhteisöjä ja toimijoita oman elinympäristönsä kehittämiseen ja elinvoimaisuuden säilyttämiseen maaseutualueilla. Toiminnan tavoitteena on paikallisten palveluiden säilyminen, työllisyyden lisääminen sekä alueen asukkaiden ja matkailijoiden viihtyisyyden edistäminen. Yhdistys toimii Nakkilan, Luvian, Kokemäen, Harjavallan, Porin ja Ulvilan alueella vastaten Leader­-hankkeisiin liittyvästä neuvonnasta ja aktivoinnista alueen yhdistyksille ja yrityksille. Yhdistyksen alueella on asukkaita noin 60 000 ja jäseniä on yli 200. Jäsenistö koostuu alueen maaseudun asukkaista, yrittäjistä, yhdistyksistä, yhteisöistä, kunnista ja oppilaitoksista. Karhuseutu ry on toiminut vuodesta 1997 lähtien.

Hankkeen tarve ja tausta 

Edellisellä ohjelmakaudella Karhuseutu toteutti useamman koordinaatiohankkeen ja tällä ohjelmakaudella on toteutettu jo lukuisia teemahankkeita. Teemahankkeiden tulokset ovat olleet erittäin hyviä suhteessa investoituihin kustannuksiin. Teemahankkeiden avulla pystyttiin vastaamaan erityisesti yhdistysten pieniin tarpeisiin, joihin ei aikaisemmin 5 000 euron minimitukimäärän takia ole ollut mahdollisuutta. Teemahankkeiden avulla Karhuseutu on saanut uusia hanketoteuttajia, koska teemahankkeet toimivat ns. “matalan kynnyksen” hankemalleina sellaisille yhdistykselle, joille hanketoiminta on oudompaa.

Karhuseudun Otso osaa! strategia on laadittu ohjelmakaudelle 2014­-2020, ja se koostuu painopistealueista sekä koko strategiaa läpileikkaavista teemoista, joita pyritään korostamaan kaikessa toiminnassa. Näiden teemojen edistämistä jatketaan myös siirtymäkaudella 2021-2022. Läpileikkaavat teemat ovat kansainvälisyys, lapset ja nuoret sekä yhteistyö ja verkostoituminen. Tällä hankkeella pyritään vaikuttamaan erityisesti yhteistyön ja yhteisöllisyyden kehittämiseen. Erityiskohteina ovat erilaiset yleishyödyllisten tilojen tai alueiden kehittäminen. Teemoina ovat mm. alueiden hyvinvointia, käyttöastetta, esteettömyyttä, turvallisuutta ja ympäristöä kehittävät toimet, jotka saattavat jäädä muuten vähemmälle huomiolle.

Hankkeella pyritään vaikuttamaan Karhuseudun alueen yleishyödyllisten tilojen käyttöasteeseen, varusteluun sekä harrastusmahdollisuuksien kasvattamiseen. 

Hankkeella pyritään vaikuttamaan myös sosiaaliseen toimintaan luomalla lisää hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä alueelle. Mahdollistamalla alueen asukkaiden kesken kohtaamisia eri tilanteissa pystytään ehkäisemään yksinäisyyttä ja passivoitumista maaseutualueilla. Virkeät ja aktiiviset alueen asukkaat omalla toiminnallaan pitävät huolta siitä, että alueella tapahtuu. Huomioimalla erityisryhmiä lisätään maaseutualueiden moniulotteisuutta ja rikkautta. 

Turvallisuuden lisääminen parantaa hyvinvointia maaseutualueilla ja kylissä kaikissa väestöryhmissä ja mahdollistaa aktiivista ja toiminnallista osallisuutta elämän eri vaiheissa. Turvallisuuden parantaminen palvelee niin lapsia, erityisryhmiä kuin ikääntyneitäkin. Monilla maaseutualueilla etäisyys turvallisuudesta vastaaviin toimijoihin on pitkä ja kansalaisyhteiskunnan rooli turvallisuuden lisäämisessä korostuu. 

Ympäristötietous, ilmasto ja ekologisuus, ovat yhä useammalle ihmiselle tärkeitä kriteereitä, joita matkailun lisäksi halutaan liittää myös asumiseen, harrastamiseen ja vapaa-aikaan. Huoli ympäristöstä ja oman lähiympäristön hyvinvointi koskettaa yhä suurempaa asukasjoukkoa, ja Karhuseutu haluaa olla tukemassa aktiivista toimintaa ympäristön hyväksi. Myös erilaiset ympäristön viihtyisyyteen ja virikkeellisyyteen tähtäävät kehittämistoimet kuuluvat hankkeen tuettaviin toimenpiteisiin.

Hankkeen tavoitteet

Hankkeen tavoitteet jakautuvat seuraaviin osakokonaisuuksiin:

1. Kohtaamisen paikat kuntoon

Jotta kylillä olisi aktiivista toimintaa, vaatii se usein toimivia kokoustiloja, tapahtumapaikkoja ja nykypäivän maitolaitureita, joissa on mahdollisuus kohdata nimenomaan oman lähiympäristön asukkaita. Tilojen vaatimukset ovat myös lisääntyneet – tilojen pitää olla kunnossa ja siistit sekä toimivat. 

Teemahankkeen alatoimenpiteellä voidaan kunnostaa ja kehittää erilaisia yleishyödyllisten tilojen käyttöastetta ja viihtyisyyttä parantavia toimia. 

2. Esteettömät palvelut ja harrastusmahdollisuudet

Väestön ikääntyessä liikkumiseen ja sen mahdollisuuteen pitää kiinnittää entistä suurempaa huomiota. Ikääntyneiden kotona asuminen ja itsenäinen asioiden hoito vaatii, että heillä on mahdollisuudet tavoittaa palveluita oma-aloitteisesti ja päästä osallistumaan esimerkiksi harrastuksiin tai tilaisuuksiin. Esteettömyyden huomioiminen tukee erityisryhmiä, kuten invalideja tai pieniä lapsia sekä esimerkiksi lastenrattaiden kanssa kulkevia vanhempia. Hyödyistä nauttivat usein myös tavalliset tilojen käyttäjät, kun kulkeminen on helppoa ja turvallista, keleistä ja kantamuksista riippumatta. 

Teemahankkeen alahankkeella voi esimerkiksi rakentaa kulkuluiskia, isontaa oviaukkoja ja poistaa kynnyksiä, parantaa valaistusta, hankkia sähköisiä ovenavausjärjestelmiä tai porrashissejä yleishyödyllisiin tiloihin, kuten kylätaloihin.

Hankkeen tavoitteena on parantaa myös Karhuseudun alueen ihmisten harrastusmahdollisuuksia omassa lähiympäristössään. Tällä on suuri merkitys ihmisten sitoutumiselle omaan asuinpaikkaansa ja toisaalta myös suuret ekologiset vaikutukset, jos harrastamaan ei tarvitse lähteä kauas.  

3. Turvallinen elinpiiri 

Hyvän elinpiirin tunnusmerkkinä on kokemus omasta ja läheisten turvallisuudesta. Kun ihminen tuntee olonsa turvalliseksi, hän voi toteuttaa itseään rohkeasti ja toimia ympäristössään aktiivisesti. Turvallisuuden kokeminen liittyy erityisesti erilaisiin hätätilanteisiin – millaiset toimintamahdollisuudet elinympäristössä ovat esimerkiksi onnettomuuden, sairaskohtauksen, sään ääri-ilmiöiden tai uhkaavan tilanteen yllättäessä. 

Teemahankkeen alahankkeella voidaan hankkia esimerkiksi meri- tai järvipelastukseen, sairaskohtausten ja ensiavun hoitoon liittyviä välineitä tai varautua esimerkiksi sään ääri-ilmiöiden aiheuttamiin ongelmiin, kuten tulviin tai sähkökatkoihin.

4. Ympäristön hyväksi

Tavoitteena on tukea investointeja, jotka parantavat alueen ihmisten hyvinvointia ympäristön viihtyvyyden näkökulmasta käsin. Virkistyskäyttöön liittyvät kunnostustoimenpiteet, yhteisten alueiden ja maisemien kehittäminen ovat merkittäviä alueiden asukkaiden viihtyisyyttä ja hyvinvointia lisääviä toimenpiteitä. Ne vaikuttavat keskeisesti myös asukkaiden vapaa-ajan mahdollisuuksiin, minkä vuoksi Karhuseutu pyrkii hankkeella tukemaan myös näitä osa-alueita. 

Teemahankkeen alahankkeessa voi esimerkiksi kunnostaa ulkoilu- tai retkeilyreittejä, vesistöön liittyviä harrastuspaikkoja tai kannustaa luontotietoisuuden lisäämiseen esimerkiksi rakentamalla lintu- tai näkötorneja tai rakentamalla vaikkapa pesintäalueita vesilinnuille. 

5. Teemahankkeella pehmeä lasku hankemaailmaan

Teemahankkeeseen osallistuminen on kevyempi hanketoiminnan muoto, ja se sopii erityisesti yhdistyksille, jotka harkitsevat hanketoiminnan kokeilua. Koska teemahankkeen alatoimenpiteissä toteutettavat investoinnit ovat pieniä, on myös pienemmillä ja vähävaraisemmilla yhdistyksillä taloudellinen mahdollisuus hakea tukea. Teemahankkeissa pyritään tarjoamaan normaalia tiiviimpää ohjausta, ja alatoimenpiteiden toteuttajien väliset yhteiset tapaamiset tarjoavat myös vertaistukea yhdistystoimijoille.

Hankkeen toimenpiteet ja toteutustapa sekä riskit toteutuksessa

Karhuseutu toimii alahankkeita kokoavana organisaationa, ja siten Karhuseudun ja alahankkeiden toteuttajien välille solmitaan kirjallinen sopimus työtehtävien jaosta, tuensiirrosta sekä vastuukysymyksistä. Karhuseudun roolina on koota alahankkeiden toimenpiteet yhteen, vastata Hyrrä-­järjestelmän käytöstä sekä tehdä yleisluonteista markkinointia ja tiedottamista teemahankekokonaisuudesta. Karhuseutu myös avustaa hanketoteuttajia hankkeiden suunnitteluun, toteutukseen ja maksatukseen liittyvissä asioissa. Alahankkeiden toteuttajien ohjaukseen pyritään panostamaan erityishuomiota.

Teemahanketta lähdetään viemään seuraavasti eteenpäin:

  1. Karhuseudun hallitus käsittelee hankesuunnitelman sekä hyväksyy hankkeen säännöt ja valintaperusteet sekä avaa avoimen hankehaun. 
  2. Karhuseutu huolehtii teemahankkeen koordinointiin ja tiedottamiseen liittyvistä tehtävistä.  Avoimesta hausta tiedotetaan medioissa ja tehdään ilmoitukset hausta. 
  3. Karhuseudun hallitus valitsee toteutettavat hankkeet kokouksessaan määräaikaan mennessä toimitettujen alahankkeiden joukosta. 
  4. Karhuseutu ry laatii tuensiirtosopimukset ja ne allekirjoitetaan kaikkien alahankkeiden toteuttajien kanssa. Sopimukset ja hankehakemus toimitetaan ELY-­keskukseen. Hanke tulee vireille ELY-­keskuksessa. 
  5. Yhteinen info-­ ja tutustumistilaisuus kaikille rahoituspäätöksen saaneille. 
  6. Hankkeiden toteutus ja avustaminen 
  7. Maksatushakemuksen laadinta Hyrrä­-järjestelmään ja yhteydenpito hanketoteuttajiin.

Teemahankkeen alahankkeella voi parantaa esteettömyyttä esimerkiksi rakentamalla kulkuluiskia, isontamalla oviaukkoja ja poistamalla kynnyksiä, parantamalla valaistusta, hankkimalla sähköisiä ovenavausjärjestelmiä tai porrashissejä yleishyödyllisiin tiloihin, kuten kylätaloihin. 

Turvallisuuden osalta teemahankkeen alahankkeella voidaan hankkia esimerkiksi meri- tai järvipelastukseen, sairaskohtausten ja ensiavun hoitoon liittyviä välineitä tai varautua esimerkiksi sään ääri-ilmiöiden aiheuttamiin ongelmiin, kuten tulviin tai sähkökatkoihin. 

Teemahankkeessa voi kunnostaa ulkoilu- tai retkeilyreittejä, vesistöön liittyviä harrastuspaikkoja tai kannustaa luontotietoisuuden lisäämiseen esimerkiksi rakentamalla lintu- tai näkötorneja tai rakentamalla vaikkapa pesintäalueita vesilinnuille. Hankkeessa voidaan myös tukea yleishyödyllisten tilojen käyttöasteen lisäämiseen ja yleiseen viihtyisyyteen tähtääviä toimenpiteitä. Näihin liittyviä erilaisia koneita, laitteita tai välineitä voidaan myös tukea osana alahanketta. 

Hyväksyttävät kustannukset perustuvat aina maaseudun hanketuesta asetettuihin lakeihin ja säädöksiin. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat esimerkiksi rakennussuunnitelmien laadinta, rakentaminen ja kone-­, laite- sekä välinehankinnat, erilaiset kunnostustoimenpiteet, ostopalvelut (esimerkiksi rakentamisen osalta) sekä muut hankkeen toimenpiteen toteuttamisen kannalta tarpeelliset kustannukset.

Talkootyö hyväksytään osaksi investointeja, ja talkootyön määrä vahvistetaan alahankekohtaisesti. Hankkeen hyväksytty tukiprosentti on sama kaikkien alahankkeiden toteuttajien välillä. Alahankkeiden tukiprosentti on 70 %. Vastikkeettoman työn osuus yksityisestä rahoituksesta on tässä teemahankkeessa maksimissaan 75 %.. 

Riskit toteutuksessa

Hankkeen hakuvaiheessa voidaan nähdä riskeinä kiinnostuksen vähäisyys tai puutteelliset hankehakemukset. Näihin riskeihin varaudutaan runsaalla tiedottamisella ja hyvällä hankeneuvonnalla. Toteutusvaiheessa riskinä on ohjeistuksen riittävyys, hankesuunnitelman tarkka noudattaminen jokaisen alahankkeen toteuttajan toimesta ja kustannusarvioiden paikkansapitävyys mm. talkoiden osalta.

Kestävän kehityksen mukaiset periaatteet

Hanke edesauttaa palveluiden ja ajanvieton tapojen tarjoamista lähiympäristössä, vähentäen siten matkustustarvetta ja rasitetta ilmastolle. Hankkeen tavoitteissa huomioidaan taloudelliset ja sosiaaliset kestävän kehityksen ulottuvuudet muun muassa tarjoamalla harrastus-­ ja vapaa-­ajanviettomahdollisuuksia omassa yhteisössä ja usein kustannustehokkaasti. 

Yhteys Manner-­Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan ja Otso osaa! -­ohjelmaan

Teemahankekokonaisuus vastaa sekä maaseudun kehittämisohjelman että paikallisen Otso osaa! ­strategian tavoitteisiin monilta osin. Yhteistyö ja verkostoituminen ovat merkittävässä roolissa kummassakin ohjelma-­asiakirjassa. Palveluiden tarjoaminen ja säilyttäminen maaseudulla on katsottu isoksi osaksi maaseudun elinvoimaa ja kokemusta asuinpaikan viihtyisyydestä. Kohtaamispaikkojen ja ajanviettopaikkojen varustelu ja harrastusmahdollisuuksien laajuus auttavat sosiaalisten haasteiden vähentämisessä, lisäävät asukkaiden hyvinvointia ja auttavat sitoutumisessa kylään sekä asuinpaikkaan. Kunnallisten palveluiden yhä vähentyessä kolmannen sektorin tuottamien palveluiden rooli kasvaa erityisesti maaseutualueilla, ja Karhuseutu haluaa osaltaan olla tukemassa yhdistysten matalan kynnyksen hyvinvointiin ja vapaa-­aikaan liittyviä palveluita. Mielestämme nämä teemat ovat elinvoimaisen maaseudun tunnusmerkkejä.

Toiminta­-alue, kohderyhmä, hyödynsaajat sekä aikataulu

Pääasiallinen kohderyhmä alahankkeiden toteutuksessa ovat alueen kaikki asukkaat sekä toimijat. Vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksia ja hyvinvointia kehitettäessä parantuneista palveluista pääsevät hyötymään kaikki alueen asukkaat, kesäasukkaat ja yritykset. Teemahankkeen kohdealueena on koko Karhuseudun alue, mutta alahankkeiden toimenpiteet täsmentävät tarkemmat kohdealueet myöhemmin. Tavoitteena on, että teemahankkeeseen löytyy alahankkeiden toteuttajia mahdollisimman laajalta maantieteelliseltä alueelta.

Hankkeen toteutus on esitelty kohdassa “Hankkeen toimenpiteet ja toteutustapa”. Alahankkeiden toteuttamisaikataulu on seuraava:

  • Avoin hakuaika alkaa 1.9.2021 (hakuaikaa 2 kk)
  • Alahankehakemusten tulee olla toimitettuna Karhuseudulle viimeistään 31.10.2021 mennessä.
  • Hakumateriaalien pitää olla valmiina 23.11.2021.
  • Karhuseudun hallitus tekee tukipäätökset kokouksessaan marraskuussa 2021
  • Alahankkeiden toteutus alkaa hankkeen tultua vireille ELY-keskukseen.
  • Toteutusaikaa on 31.10.2022 asti. 
  • Kustakin alahankkeesta haetaan maksatusta vain kerran. Hankkeen kustannusmallina on korvaus todellisista kustannuksista.
  • Alahankkeissa voidaan hakea maksatusta kolmen eri ajankohdan mukaisesti, mutta kuitenkin niin, että kukin alahankehakija hakee maksatusta vain kerran. 
  • Ensimmäinen toteutusaika päättyy 1.3.2022 ja maksatusmateriaalit on toimitettava 1.4.2022. Toinen toteutusaika päättyy 1.8.2022 ja materiaalit on toimitettava 1.9.2022 mennessä. Viimeinen toteutusaika päättyy 31.10.2022 ja materiaalit on oltava toimitettuna 1.12.2022 mennessä

Huomioittehan, että hankkeen toimenpiteiden toteutus päättyy ennen maksatuksen hakua!

Toteutusinfossa käsitellään maksatuksen hakua tarkemmin ja käydään aikataulu läpi.  

Hankkeen alatoimenpiteisiin hyväksytään pääsääntöisesti hankkeet, joiden tukimäärä jää alle 5 000 euron. Tukimäärältään suuremmat hankkeet on mahdollista hakea itsenäisinä investointihankkeina Hyrrän kautta. Hakijaa autetaan ja opastetaan myös erikseen haettavien itsenäisten hankkeiden suunnittelussa ja hakuprosessissa. Karhuseudun hallitus voi kuitenkin hyväksyä teemahankkeen osaksi myös suuremman tukisumman sisältäviä hankkeita, mikäli se katsotaan tarkoituksenmukaiseksi teemahankkeen tavoitteiden saavuttamisessa.

Miten hankkeen toteutumista arvioidaan? Miten hankkeessa syntyvää toimintaa jatketaan hankkeen jälkeen?

Hankesuunnitelman sisällön ja tiedotuksen onnistuneisuutta voidaan arvioida toimitettujen hakemusten määrällä. Teemahankkeen aikana pyritään järjestämään alahankkeiden toteuttajien yhteisiä tapaamisia ja infotilaisuuksia, ja näiden yhteydessä kysellään toteuttajien kokemuksia. Osaltaan hankkeen toimenpiteiden onnistuneisuutta voidaan mitata lehtiartikkelien määrällä sekä uusien palveluiden ja tilojen käyttäjämäärillä. Tarkkaa arviointitapaa ei voida tässä kohtaa päättää, sillä alahankkeiden toimenpiteet määrittelevät pitkälti arviointimahdollisuuksia.

Hankkeessa toteutettujen toimenpiteiden tavoitteena on luoda pysyviä vapaa-ajan ja hyvinvoinnin mahdollisuuksia maaseudulle, mistä eri sidosryhmät ja käyttäjät pääsevät hyötymään. Toinen merkittävä pidemmän aikavälin hyöty on yhdistysten lisääntynyt hankekokemus, joka toivottavasti innostaa jatkamaan kehittämistyötä ja hakemaan muita tukia.

Tiedottaminen

Hankkeesta pyritään tiedottamaan laajasti. Heti kun Karhuseudun hallitus on päättänyt avata alahankehaun tuotetaan media­ilmoituksia ja tarjotaan aikaisempien kausien hyviä kokemuksia nostoiksi mediaan.

Aktiivisessa käytössä ovat Karhuseudun www-­sivut, Facebook-­sivut sekä sähköpostilistat. Hanketoteuttajien välillä pyritään kokoamaan oma sähköpostilista, jossa kokemuksia ja kysymyksiä voidaan vaihtaa.

Alahankkeiden valmistuttua hankkeista tiedotetaan mediassa ja verkkosivuilla. Hyviä hankekokemuksia voidaan myös käyttää esimerkkeinä tulevissa teemahankkeissa.

Alahankkeiden valintakriteerit

Karhuseudun hallitus käy läpi kaikki määräaikaan 31.10.2021 mennessä toimitetut alahankehakemukset. Kaikkien alahankkeiden tulee täyttää Karhuseutu ry:n yleiset hyväksyttävyysvaatimukset, joita ovat sopivuus Karhuseudun Otso osaa! ­ohjelmaan sekä hankkeen tarpeellisuus ja toiminnan kohdistuminen Karhuseudun alueelle. Hankkeen hakijan luotettavuus, innostuneisuus ja selkeä hankesuunnitelma tukevat hankkeen onnistunutta toteutusta. Yleishyödyllisille hankkeille olennaista on myös se, että hankkeen tuloksista tiedotetaan ja hakijayhdistyksen toiminta on avointa ja siihen voivat uudet toimijat osallistua.

Karhuseudun hallitus arvioi hankkeiden sisältöä valintakriteerien avulla. Hankkeen tulee täyttää seuraavat ehdot: 

Pakolliset valintakriteerit

  • Hanke edistää Otso osaa! -ohjelman tavoitteita (tarkempaa tietoa sisällöstä saa Karhuseudun toimistolta)
  • Hankkeen hyöty kohdistuu pääsääntöisesti Karhuseudun alueelle
  • Hanke vastaa Karhuseudun alueen tarpeisiin
  • Hankkeella on selkeä ja realistinen hankesuunnitelma
  • Hankkeen kustannukset ovat kohtuulliset ja suhteessa saatavaan hyötyyn
  • Hakija on innostunut, luotettava ja sitoutunut hankkeeseen
  • Hankkeen yksityinen rahoitus on kunnossa
  • Hakijayhdistyksen toimintaan voivat osallistua myös uudet toimijat
  • Hakijataho sitoutuu tiedottamaan hankkeen etenemisestä ja sen tuloksista
  • Ei merkittävästi vääristä kilpailua alueella
  • Alahankkeen toimenpiteet vastaavat teemahankkeen tavoitteisiin
  • *Investointien tulee johtaa pysyviin myönteisiin muutoksiin alueen ihmisille.
  • *Hankkeelle määriteltyjen tavoitteiden mukaista toimintaa jatketaan hankkeen päätyttyäkin.

Lisäksi Karhuseudun hallitus laittaa hakemukset paremmuusjärjestykseen.

Karhuseudun hallitus painottaa hankkeiden arvioinnissa suunnittelun täsmällisyyttä ja huolellisuutta. Hyvin laadittu kustannusarvio tulee löytyä alahankehakemuksesta. Myös väliaikaisrahoituksen riittävyyden osoittamiseen kiinnitetään erityishuomiota hankkeita arvioitaessa. Investointia suunniteltaessa on tärkeää, että yhdistys pystyy suunnittelemaan jotain uutta investoinnin pohjalta, kuten esimerkiksi kerhoja tai muuta toimintaa. Alahankehakijan yhdistyksen jäsenten lukumäärään tullaan myös kiinnittämään huomiota, jotta riittävä toimijapohja ja yleishyödyllisyys investointien kohdalla täyttyvät mahdollisimman laajalti.  Alahankkeen aikana ei ole mahdollista hakea muutoksia alahankesuunnitelmaan.

Karhuseudun hallitus päättää yllämainittujen kriteerien pohjalta rahoitettavat hankkeet.

Alahankkeen kokonaiskustannusten minimimäärä on 500 euroa. Karhuseudun hallitus voi halutessaan puoltaa rahoitusta, hylätä hakemuksen tai suosittaa itsenäisen Leader-hakemuksen tekemistä, mikäli haettu tukimäärä ylittää 5 000 euroa. Koko Karhuseutu kunnostaa 2021 -teemahankkeen minimitukimäärä on 5 000 euroa ja kokonaiskustannusten maksimimäärä on 49 999 euroa. Hankkeen yhteenlaskettujen kokonaiskustannusten määrän noustessa yli 49 999 euron, mukaan mahtuvat alahankkeet valitaan paremmuusjärjestyksessä tehdyn arvioinnin perusteella. Hankkeen ulkopuolelle jääneitä pyritään neuvomaan ja kertomaan muista mahdollisista tuen hakemisen muodoista ja mahdollisuuksista.   

 

Teemahankkeen kautta voidaan rahoittaa tavanomaisia Leader-hankkeita huomattavasti pienempiä tarpeita. Teemahankkeissa pätevät samat säännöt kuin tavanomaisissakin Leader-hankkeissa: toimien on oltava yleishyödyllisiä, hankkeen on synnytettävä jotain uutta ja toiminnan tulee kohdistua Leader Karhuseudun toiminta-alueelle.

Hakijoiden tulee olla yleishyödyllisiä, rekisteröityjä yhdistyksiä. Tukea ei myönnetä hakijan tavanomaisen toiminnan kustannuksiin. Lisäksi Porin alueella tukea voidaan myöntää vain maaseutualueille kohdistuviin investointeihin (ks. Porin tukialuekartta). Teemahankkeissa hakuaika on aina rajattu. 

Lisätietoja antaa Niina Harju, niina.harju@karhuseutu.fi, puh. 044 533 0202.

Lisäksi tarvitaan:

  • yhdistysrekisteriote
  • yhdistyksen säännöt
  • ALV-velvollisuudesta selvitys (YTJ-ote)
  • viimeisin tilinpäätös ja toiminnantarkastuskertomus
  • kokouspöytäkirja, jossa on päätetty hankkeen hakemisesta

Rakentamisinvestoinnin ollessa kyseessä tulee selvittää:

  • pääpiirrustukset
  • lupa-asiat
  • rakennusselostus/-suunnitelma
  • palovakuutustodistus 

Pyydä hakulomakkeet tästä