Think big. Se on Suolainen idea nimisen yrityksen aloittaneen Mari Viljasen motto. Hän sai päätoimisen yritystoiminnan käynnistämiseen Karhuseudulta 7 500 euron tuen.
Vuonna 2023 alkaneella rahoituskaudella Leader-yritystuet uudistuivat. Uutena rahoitusvälineenä on esimerkiksi aloittaville yrittäjille suunnatut yrityksen käynnistystuet. Uusi yrittäjä voi hakea rahoitusta osa-aikaisen yritystoiminnan käynnistämiseen 5 000 euroa tai päätoimisen yritystoiminnan käynnistämiseen 7 500 euroa.
Mari Viljanen haki Suolainen idea -nimisen yrityksensä käynnistämiseen tukea. Yhden naisen toimisto keskittyy myyntiin, markkinointiin ja ylipäänsä auttamaan muita yrityksiä kohti parempaa asiakkuuksien hoitoa. Yritystuen hakemiseen hän sai kimmokkeen yritysneuvojalta.
– Olen todella kiitollinen, että löysin tällaisen rahoitusmahdollisuuden. Se auttoi huomattavasti siihen, että uskalsin heti aluksi ajatella isommin. Olin monta vuotta kotiäitinä, eikä minulla ollut säästöjä yritystoiminnan käynnistämiseen. Luulen, että ilman tukea olisin itsekin kompuroinut sellaisiin työtehtäviin, joista olisin saanut pikavoittoja. Nyt uskalsin miettiä, mitä oikeasti haluan tehdä ja pystyin ottamaan vastaan ison tapahtumaprojektin, josta tulokset näkyvät vasta myöhemmin.
Tukea valmennuksiin ja pienhankintoihin
Käynnistämistuen Mari Viljanen käytti pääasiassa valmentautumiseen sekä uusien työvälineiden hankintaan.
– Minulla on markkinointiviestinnän tutkinto, mutta halusin siitä huolimatta panostaa konkreettiseen valmennukseen, jossa pureudutaan liiketoimintani ytimeen.
Palvelumuotoiluun ja myyntiin keskittyvä valmennus toteutettiin verkossa.
– Valmennus oli todella hyödyllinen. Vaikka se toteutettiin virtuaalisesti, siihen kuului henkilökohtainen mentori. Asioita tulee vietyä käytäntöön, kun niistä on jollekin tilivelvollinen. Kaiken lisäksi oma liikeidea on matkan varrella kirkastunut ja olen saanut hurjasti uskoa itseen. Minulla on myös kovat kasvutavoitteet. Aloitin yritystoiminnan toiminimellä, mutta nyt olen jo perustanut osakeyhtiön.
Rohkeasti hakemaan
Mari Viljanen kannustaa kaikkia uusia yrittäjiä hakemaan Leader-tukea.
– Tuen hakemisessa on omat haasteensa, mutta Karhuseudun toimistolta sai paljon apua. Apua kannattaa hyödyntää.
Hän haluaa antaa hakijoille yhden neuvon.
– Ennen kuin lähettää hakemusta, kannattaa miettiä hyvin tarkasti, mitä tuella aikoo tehdä. Itsellä kannattaa olla selvänä mielessä, mitä tarvitsee ja pitää sitten suunnitelmista kiinni. Myöhemmin hankkeeseen on vaikea tehdä muutoksia.
Viljanen on huomannut myös sen, että usein yrittäjät eivät uskalla lähteä hakemaan tukia.
– Hakuprosessiin kannattaa lähteä rohkeasti. Ikinä ei pidä omassa päässä tehdä ennakkopäätöstä siitä, saako tukea vai ei. Sen päätöksen tekevät ihan muut henkilöt. Itse nukuin yöni hyvin, kun ajattelin, jos en saa tukea, en saa tukea. Lopputulos ei liity mitenkään omaan ammattitaitoon tai yritykseni liikeideaan, mutta toteutuessaan luo huomattavasti lisää mahdollisuuksia.